Lammasniemen keittiöstä avautuu järvimaisema. Keittiö on kodin tilaihme, vaikka neliöitä keittiössä ei ole kovin paljon. Keittiössä huonekorkeus on kolme metriä ja se tuo tilantuntua huoneeseen. Lammasniemen keittiö oli lähes alkuperäisessä asussaan, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä keittiön kaapistoille ja kodinkoneille.
Keittiöstä on kaksi ovea, joista toinen on salin suuntaan ja toinen arkieteiseen. Remontin yhteydessä emme palauttaneet väliovia paikoilleen vaan lisäsimme tilantuntua pelkillä oviaukoilla. Keittiön läheisyydestä on myös kulku talon kellariin ja talon pienelle terassille. Terassilta avautuu ihana järvimaisema. Kun keittiön seiniä kunnostuksen yhteydessä purettiin paljastui vanha oviaukko, joka johti nykyiseen olohuoneeseen. Samassa kohdassa oli myös näkyvissä talon historiaan liittyen ns. palveluluukku, jota on käytetty talon toimiessa nimismiehen kansliana.
Keittiöremontti alkoikin samaan aikaan kuin oikeastaan koko talon remontti, sillä keskikerroksen lattia purettiin samaan aikaan. Eristeet imuroitiin ja alapohjan kunnostus tehtiin huone kerrallaan. Keittiössä remontti jatkui siten, että ensimmäisenä vanhat keittiökalusteet irroteltiin ja poistettiin. Sen jälkeen lattia purettiin ja alapohja siivottiin ja tarkistettiin sekä tehtiin tarvittavat huolto- ja kunnostustyöt. Alapohjan purkamisen yhteydessä kotiimme asennettiin uudet viemärit ja käyttövesijärjestelmä uudistettiin nykyaikaiseksi. Kotimme sähköt on rakennettu kokonaan uudelleen – vanhan talon tunnelmaa kunnioittaen. Tässä vaiheessa jo päätimme, että keittiössä oleva ns ruokakomeron ovi suljetaan ja tila otetaan kodinhoitohuoneen neliöihin mukaan. Talotekniikan suunnitteluvaiheessa nämä asiat oli tärkeää huomioida lattian ollessa auki.
Vanhassa keittiössä oli aikoinaan ollut myös puuliesi ja päätimme palauttaa sen käyttöön uudelleen. Emme saaneet suunnitelmiin mahtumaan niin isoa kuin alkuperäinen oli ollut, mutta saimme pienen puuhellan tuomaan kodikkuutta keittiöömme. Nykyisen puuhellan hankimme käytettynä ja kunnostimme sen käyttökuntoon. Hormin reikä uudistettiin oikeaan kohtaan ja savupelti uudistettiin nykyaikaan.
Talon väliseinät oli rakennettu hirrestä ja laudoista – lukuunottamatta muuriseinää, joka oli muurattu. Väliseinien hirret oli toteutettu pienistä pätkistä ja emme jättäneet niitä näkyviin. Ulkoseinälle lisäsimme eristettä hengittävällä runkoleijonalla ja sen päälle tuli ekologinen maali ja tasoitetapetti tuomaan kovuutta pintaan. Tasoitetapetti myös maalattiin. Keittiön katto säästettiin ja entisöitiin maalaamalla. Lisäksi muuriseinä kunnostettiin paikkaamalla ja seinä maalattiin myös samaan sävyyn kuin muu keittiö. Keittiössä on parkettilattia, jonka alla on lattialämmitys. Puuhellan ympäristö laatoitettiin samalla mustalla laatalla kuin arkieteisen lattia. Lisäksi puuhellan ja keittiökaapiston väliin muurattiin tiiliseinä lisäämään paloturvallisuutta.
Löysimme keittiökaapistot käytettynä tori.fi sivustolta. Kaapistot olivat olleet kerrostalossa Tampereella käytössä noin 1,5 vuotta, kun asunnon omistaja halusi vaihtaa ne. Keittiömme kalusteet ovat KVIK keittiön mallistoa ja laadukkaat keittiömateriaalit kävivät suoraan meidän keittiömme mittoihin. Keittiön ovet ovat kiiltävän valkoiset ja tasot mustat. Välitilaan laatoitimme mustaa mosaiikkilaattaa ja keittiön näkyvät päädyt päällystimme sormipaneelilla. Sormipaneelia löytyy myös keittiön viereisestä tilasta, joka on pieni eteinen keittiön ja salin välillä. Allas on Stalan mallistosta ja hana on Oras Cubista mallia. Tilasin keittiöön uudet vetimet keittiöliikkeestä. Toiveeni oli, että keittiössä on modernia tyyliä, sillä pidän selkeästä tyylistä ja järjestyksestä. Kierrätys keittiö valintana oli kokonaisuuden remontti budjettiin sopiva vaihtoehto ja elämäntyyliin sopiva vaihtoehto.
Asensimme keittiön itse ja keittiön mukana tulivat myös lähes kaikki kodinkoneet. Induktioliesi on uusittu asennuksen jälkeen. Keittiökalusteiden lisäksi olemme hankkineet Ikeasta lisää pieneen kaappiin ulosvedettävän hyllyn (tavallisten hyllyjen tilalle) ja yhden leveän laatikoston, jotta saimme hiukan säilytystilaa lisää astioille. Tämän hyllyn tuunaus meillä on vielä kesken. Säilytämme astioita myös salin puolella olevassa vitriinikaapissa, joten kaikkien astioiden ei tarvinnut mahtua keittiön kaappeihin.
Olemme käyttäneet keittiötä nyt reilun vuoden ja se on osoittautunut toimivaksi kokonaisuudeksi. Keittiön toteutuksessa ei keittiöön saatu niin pitkää pöytätasoa kuin meidän edellisen kodin keittiössä, mutta leipoa voi myös ruokapöydän äärellä. Keittiön ruokailuryhmä meillä oli jo edellisessä kodissa ja se sopii myös tähän keittiöön oikein hyvin. Keittiön pöytä on Skogby 33 malliston jatkettava tammipöytä, jonka äärelle mahtuu isompikin väki yhtä aikaa tarvittaessa. Tuolit ovat Fritz Hansenin Seiska tuolit, joissa istuinmukavuus kestää aikaa ja katseita. Syöttötuoli on Artekin 616 ja se on tarkoitettu kotimme pienille vierailijoille. Tosin se on myös kissamme yksi lempipaikoista.
Unelmiemme kodin keittiöstä voimme ihastella kaunista järvimaisemaa päivittäin ja keittiöstämme on tullut todellinen kodin sydän.


