Laadukas romanssi kestää aikaa

*yhteistyö, osa 2, tuotteet saatu.

Sinulla on mahdollisuus tilata tapettinäytteitä ilmaiseksi. Yhteistyökampanja UNELMIENKOTI on voimassa 31.12.2024 saakka.

Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n mallistosta meidän kotiimme valikoitui Romanssi-niminen tapetti. Tapetissa on ylväät pystyraidat, joiden väleissä on koristeellinen valkoinen kuvio. Tapetin kruununjalokiviä ovat koristeelliset siniset kuviot. Tapetti tuntui meidän kotiimme sopivalta ja sellaiselta, ettei siihen heti kyllästy. Laadukas romanssi kestää aikaa ja usein siinä saattaa ajan kuluessa olla myös erilaisia koukeroita. Romanssin koukeroita koristavat usein pitsiset unelmat ja ripaus sinisiä pumpulimaisia unelmia. Näin on ollut meilläkin ja onkin ihanaa todeta, että pian yhteistä taivalta on  kuljettu 25 vuotta. Romanssimme eli yhteinen matkamme on kestänyt aikaa. 

Tämän romanssi-tapetin tapetointi laatu oli erittäin hyvä ja tapetointi oli helppo toteuttaa. Saimme selkeät ohjeet ja valmiit tuotteet. Tarkistimme tapettirullat saatuamme, että ne olivat mallinumeroiltaan ja painosnumeroiltaan samat. Puolisoni on tapetoinut aikaisemminkin, mutta tätä tapettia hän kehui laadukkaaksi paperitapetiksi. Tapettitehtaan sivustolla on myös hyvät ja selkeät tapetointiohjeet – Ohjeet – Pihlgren & Ritola Oy

Romanssi-tapetti oli erittäin korkealaatuista tapetoida ja selkeät ohjeistukset auttoivat hienon tapetin käsittelyssä.

Yhteistyömme Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola Oy:n kanssa mahdollistaa sinulle nyt tapettimallipalojen tilaamisen 31.12.2024 saakka. Sinulla on loistava mahdollisuus tutustua upeisiin tapettitehtaan tuotteisiin ilmaisten tapettimallien muodossa. Tapettimallien avulla on helpompi päättää, mikä on paras valinta omaan kotiin. Näet tuotteen omassa ympäristössä ja kotisi valaistuksessa. Valinta helpottuu ja ei tule virhehankintoja.

  • Koodi: UNELMIENKOTI
  • Voimassa 31.12.2024 saakka
  • Kampanja: 4 mallipalaa A4-koossa
  • Toimitus veloituksetta
  • Tilaa mallipala Romanssitapetista TÄSTÄ

Mallistosta löytyy toinen toistaan upeampia malleja – käy tutustumassa. Etukoodilla UNELMIENKOTI saat tilattua tästä ja muista tapeteista mallipaloja 4 kpl ilmaiseksi ilman toimituskuluja suoraan kotiin kannettuna.

Tästä linkistä koko Pihgren ja Ritola Oy:n mallistoon

Romanssi on kaunis ja koristeellinen tapetti. Kuosi on painettu aidolle tapettipaperille rotaatiopainomenetelmällä, jossa syntyvät pehmeät värit, elävä painojälki ja kaunis himmeä pinta.

Tapetoinin eri vaiheita

  1. Sekoita paperitapetille soveltuva liisteri hyvissä ajoin valmistajan ohjeiden mukaisesti.
  2. Merkitse seinään pystysuora apulinja, jotta saat ensimmäisen tapettivuodan suoraan. Mittaa ensimmäisen vuodan pituus.
  3. Avaa tapettirulla tapetointipöydälle kuviopuoli alaspäin. Leikkaa ensimmäinen tapettivuota hieman lopullista mittaa pidemmäksi ja merkitse yläreuna esim. lyijykynällä, jotta kaikki vuodat tulevat samansuuntaisesti seinälle.
  4. Levitä liisteri liisteriharjalla tasaisesti ensimmäisen tapettivuodan taustapuolelle. Anna tapetin vettyä 1—2 minuuttia. Emme suosittele koneliisteröintiä. Käsittele tapettia varovasti, paperitapetti on arimmillaan kosteana.
  5. Tapetti kiinnitetään tapettiharjalla kevyesti kuviopuolelta harjaamalla (ei muovi- tai metallilastalla). Nosta liisteröity vuota varovasti lähelle seinäpintaa ja aloita kiinnittäminen tapettivuodan yläosasta.
  6. Etene keskeltä reunoille suuntautuvin vedoin ja varmista erityisesti reunojen kiinnittyminen alustaan. Jos liisteriä joutuu tapetin kuviopuolelle, taputtele se heti pois kuivalla, puhtaalla rievulla. Älä hankaa.
  7. Mittaa ja leikkaa seuraava vuota huomioiden mahdollinen kuviokohdistus (tasa- tai vuorosovitus).
  8. Tapettivuodat asennetaan puskusaumalla eli reunat tiiviisti vastakkaintai pienellä limisaumalla, jossa seuraava tapettivuota asennetaan aina 1-2 mm edellisen päälle.
  9. Seuraavaa vuotaa kiinnittäessäsi kohdista ensin kuviot ja kiinnitä sitten kuten ensimmäinen vuota. Etene yksi vuota kerrallaan loppuun saakka.
  10. Ihaile tulostasi

Liisteri valmistettiin myös itse. Saimme liisterin tarvikkeet tapetin mukana. Liisterin koostumus ei sisällä muovia. Liisteri on valmistettu Suomessa. Liisteri ei sisällä muovia ja se soveltuu erinomaisesti paperitapetin, pahvin yms kiinnittämiseen erilaisille seinäpinnoille. Liisteri sekoitetaan veteen voimakkaasti hämmentäen. Annetaan seistä, kunnes kaikki paakut ovat liuenneet. Valmis liisteri on koostumukseltaan läpinäkyvää, paksuhkoa kiisseliä. Valmis liisteri säilyy noin 2-3 vuorokautta. Suositus on, että liisteri sekoitetaan noin puoli vuorokautta ennen käyttöä. Liisteri levitetään tapettiharjalla tapetin taustapuolelle ja annetaan tapetin vettyä ohjeiden mukaisesti. Jos liisteriä joutuu tapetin kuviopuolelle, se poistetaan välittömästi puhtaalla, kuivalla rievulla kevyesti taputellen.

Käytimme apuvälineenä laseria, kun aloitimme tapetoimisen. Kuvassa näkyvät pehmeä tapettiharja sekä liisterin levitys harja. Pehmeät työvälineet takaavat sen, että paperitapetti ei vaurioidu asennettaessa.

Huoneen katto on alkuperäinen ja se ennallistettiin maalaamalla valkoiseksi panelikattomaalilla. Sähköt on päivitetty nykyaikaan ja uudistettu vanhaa tyyliä kunnioittaen. Lattiamateriaaliksi valikoitui kokolattiamatto harmaan sävyisenä. Yläkertaan on asennettu myös lattialämmitys, ja kokolattiamatto tuntuu mukavan lämpimältä sekä pehmeältä jalan alla.

Lämpimät kiitokset yhteistyöstä Tapettitehtaan väelle.

Yhteistyössä:

https://www.tapettitehdas.fi/

@tapettitehdas

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top